Auringon pilkahduksia, katajanoksia ja villalangat puussa

Tiistai 21.2.2017

Pienikin auringon lämpimän kosketuksen hetki lankalintu.JPGnostattaa kuohuvan olemassaolon riemun. Kuin humaltuneena moisesta ilon läikähdyksestä olen laittanut ympäristöni luovasti mullin mallin. Pihan lintupuuhun ripustin sen kauneimman villalankakerän reippaasti pätkittynä. Joka kerta kun huomaan vyyhdin huvenneen saan iloa siitä ajatuksesta, että tänä kesänä Vesipeilin linnut pesivät niin kauniin värisissä lämpimissä pesissä. Monta päivää odotin näkeväni langan linnun suussa ja sen hetken koittaessa kiljahteli sisimpäni silkasta innostuksesta. Siellä se kirjava lanka liisi linnun nokassa pitkin taivasmaisemaa, luuli varmaan vielä viime viikolla sukiksi päätyvänsä vaan ei. Jotain vielä jännempää tapahtui.Helmikuu koettelee meidän kaikkien kestokykyä totuuden tiedostamisen ja sietämisen suhteen. Totuuden voi vastaanottaa vain, kun elää täydessä luottamuksessa. Niin kauan kuin haraamme vastaan sitä mikä on, emme pääse puusta pitkälle. Ah sen hetken syvyyttä kun tiedon valo pääsee sisään. Silloin kaikki on toisin, vaikka mikään ei olisi muuttunut. Jos nyt pelot totuuden näyttäytymisen myötä nousevat ja sen myötä hiiret kipittävät sisään, niin muistathan vanhan kunnon hiirenkarkotus keinon eli katajanoksat. Aseta katajanoksia sinne mihin hiiret eivät olet tervetulleita ja niin pysyvät nurkat puhtaina.

Meiltä lähtivät ihka uudet VoimaKortit taittoon. Arvaattehan miten kovasti odotan niitä jo hyppysiini ja teille yhteyskäyttöön. Siinä on oma taikansa, kun tietää saman pakan olevan samaan aikaan muualla ja yhdistävän käyttäjiä paitsi näkymättömien auttajien kenttään niin myös toisiinsa Voima otsakkeen energiavarjon alla. Voisivatkohan villalankammekin tuottaa iloa yhdessä? Jos sinulla on ylimääräinen keränloppu ja ripustat sen puuhun roikkumaan, silloinhan me olemme pienessä teon hengessä yhtä.

Lisää kirjoituksia