Päiväryhmät

19.9 PÄIVÄRYHMÄ VESIPEILILLÄ Klo 10-16 TÄYNNÄ!
Ilmoittautuminen niina-matilda@vesipeili.fi tai 044 5351492 tekstiviestitse.
Päiväryhmän perusidea on, että minä liikun eri paikkakunnille eikä ryhmäläisten tarvitse matkata Mäntyharjulle. Ryhmä on niitä varten, jotka haluavat oppia ja sisäistää asioita. Päivän aikana keskityn vuorotellen katsomaan jokaisen ryhmäläisen asioita ja keskustelemme esiin nousevista aiheista syvemmin. Esiin nousseita aiheita ovat esimerkiksi olleet kuolema, yhteys kuolleeseen omaiseen, sairauksien henkiset merkitykset jne.
Itse pidän päiväryhmistä, koska opin aina uutta ja muistan ne tilanteet, joissa olen oppinut jotakin. On mielenkiintoista kuulla miten yleiset henkiset asiat ilmenevät yksilöllisellä elämänpolulla. Olen pitänyt kymmenen henkilön ryhmään sopivana, sillä yhdeksän muun jutut jaksaa hyvin jakaa ja käsitellä yhdessä. Tähän asti olemme aina päätyneet jonkun kotiin, tai muuhun ryhmäläisen järjestämään tilaan. Tunnelma on ollut senkin puoleen kotoisa. Päätökseni teen sen mukaan, mihin suuntaan minua eniten pyydetään. Osallistumismaksu on 200€/hlö (sis. alv 23%).
|