Varpaat kateissa

Tiistai 5.6.2007 klo 21:55

Minulla on varpaat kateissa. Kun katson varpaisiini näen vain isoksi paisuneen mahani, jossa asustaa vielä pari kuukautta pieni ihminen. Syntymätön lapseni on jo ehtinyt opettaa minulle yhtä sun toista. Yksi suurimmista opetuksista on ollut avun pyytämisen tärkeys. Koska en enää itse pysty tekemään ihan mitä vaan, olen oppinut pyytämään. Tuntuu hyvältä vastaanottaa apua ja hoivaa muilta. Pyytäminen ja avun vastaanottaminen on meidän kaikkien oikeus. Kun oikein asiaa miettii, niin onhan se hölmöä olla pyytämättä apua, varsinkin silloin kun toinen auttaa ilolla ja osaa asiansa paremmin kuin mitä itse osaisi. Mihin sinä tarvitse apua juuri tänään? Kuka voisi auttaa sinua? Anna itsellesi lupa olla autettavana silloin tällöin, se piristää kummasti! 

Lapselta opittua

Herään usein kolmen ja neljän välillä yöllä kun vauva mahassani alkaa liikehtiä. Olen nauttinut noista aamuista ja useimmiten käyttänyt ne maalaamiseen. Pöllö taulun valmistuttua pohdin eräänä aamuna mistä löytäisin tauluun pöllön sulan. Silloin muistin miten viisi vuotias poikani toimi kun hän halusi sulan itse tekemäänsä unisieppariin. Hän meni ulos kuljeskelemaan pitkin pihamaata ja huusi niin että vastaranta kaikui: "lintu tiputa sulka!" Sisälle hän palasi sulka kädessään. Päätin kokeilla samaa, mutta huudon sijaan hiljennyin illalla kun kuulin huuhkajan huhuilevan ja pyysin häntä jättämään minulle sulkansa. Kolmen päivän kuluttua katselin kodan ikkunasta ja huomasin pensaan oksalla liehuvan sulan. Se oli pöllön sulka. Kiitin pöllöä. Sulka oli kuitenkin isoon tauluun liian pieni ja päädyin lopulta soittamaan Heinolan lintutarhaan, josta sain kunnon kokoisen huuhkajan sulan. Lapsi ei empinyt, hän meni ja pyysi sulkaa siltä, jolla sulka on. Yksinkertaista, eikö totta?