Perjantai 21.8.2009 klo 10:35
8.8 lauantaina kotarannassa roikkui yllin kyllin rakkautta naruilla. Yllätys oli iloinen kun illalla laskimme 190 villasukkaparia, ajatelkaa miten monet jalat ja mieli saavat lämmikettä! Monet sukista olivat jo edesmenneiden kutomia, omaisten kauan säilyttämiä aarteita. Pohdimme miten monelle ensimmäiset villasukat ovat olleet osoitus oman mummun rakkaudesta.
Eikä puuttunut päivästä kansainvälisyyttä - saksaakin sai puhua. Sain myös ihan livenä tavata ja halata entisiä keskustelupalstalaisia, he olivat löytäneet toisensa ja perustaneet oman ryhmänsä. Hyvinkään kaupungin kotihoidon ihana Anna-Maija lupasi jakaa siellä lämmikettä ja Kirsi Ylivieskassa Oulaskankaan sairaalassa sairaanhoitotyönsä ohella. Jyväskylässä Katja oli saanut töppöslahjoituksen Poppelista ja lankalahjoituksen Silkkivillasta, lisäksi oli syntynyt ajatus järjestää sukkakeräys myös Keski-Suomeen. Rakkaus lähtee kiertämään kauniilla tavalla.
Minua liikutti kovasti Eilan Saksasta lähettämä suuri paketti ja mukana tullut viesti ja viestissä erityisesti seuraavat lauseet: ”Näihin sukkiin on kudottu koko kotimaan ikäväni ja samalla rakkauteni ja kiitokseni, että sain syntyä ja kasvaa Suomessa. Toivotan sukkien saajille lämpimiä jalkoja ja kiitokseni tästä yhteenkuuluvaisuuden tunteesta. ”
Kaisu Iisalmesta on myös neulonut niin ahkerasti sukkia, että lähetän hänelle ja Eilalle vuoden 2010 Naiskalenterikirjat erityiskiitoksiksi. Jos olet hoivatyössä mummujen ja pappojen parissa, niin laita minulle sähköpostitse villasukkapyyntö niin lähetän rakkautta jaettavaksi!
Rakkaudessa Niina-Matilda
