Muistakaa oma osuus!

Maanantai 28.9.2009 klo 9:56

Tänä aamuna nautin ihanien naisten aamiaista alamökissä. Aamun hämärä antoi kynttilöiden ja kardemummakahvin luoda aivan omanlaisen tunnelmansa. Siinä kikatuksen ja käkätyksen lomassa ystävättäreni sai aikamoisen oivalluksen. Hän oli nimittäin tähän asti ollut siinä uskossa, että henget jotenkin luovat jonkin energiatilan vain joillekin ihmisille ja siitä johtuen vain toiset voivat olla suorassa yhteydessä näkymättömän kanssa. Voi sitä iloa, kun hän sitten oivalsi, että eihän se suinkaan niin ole, vaan ihmisen todella pitää itse tehdä oma osuutensa oman värähtelytasonsa muuttamisessa niin, että hän voi mennä niin sanotusti puoleen tiehen vastaan. Muistakaa siis rakkaat kulkijat tehdä oma osuutenne, jos mielitte kokea elämää syvemmin!

Dust In the Wind

Sunnuntai 27.9.2009 klo 12:06

Tämän viikon minussa on soinut Dust In the Wind- kappale eri versioina. Luonnossa pyörivä vanhan kuolema muistuttaa kaiken väliaikaisuudesta. Muutimme makuuhuoneemme talon itäpäädystä länsipäätyyn, sängyn päädyn etelästä pohjoiseen. Idässä käydään läpi elämänviisauksien sisäistämistä ja lännessä suljetaan ympyröitä ja opitaan menneisyyden tapahtumista. Jokin ympyrä siis sulkeutuu. Ennen näin sängystä lammen ja koivut, nyt näen paljaan kallion ja katajat. Herättyäni katselen miten valo leikkii  lasitiilillä pääenergiakeskusten väreissä. Voimistun kummasti kun värejä katsoessani tiedostan niiden kohdat kehossani.

Huone on sänkyä, sermiä, unisieppareita ja rumpuani lukuun ottamatta muuten täysin tyhjä. Juuri nyt, vanhan kuoleman ja uuden syntymän edessä, tyhjyys kiehtoo minua suunnattomasti. Tyhjyys muistuttaa minua siitä, että uudet ihanuudet tarvitsevat tyhjää tilaa tullakseen. Nyt aamusaunan jälkeen valmistaudun vastaanottamaan Viikingin ohjausta kotarannan rajauksen suhteen. Heinäseipäät on kuulemma hiillostettava ennen kuin niitä voi upottaa maahan. Paras kyllästys kuulemma...huh huh – kyllä taas vaaditaan luottamusta. Seisoa nyt rantanuotiolla hiillostamassa heinäseipäiden päitä. Mutta toisaalta – kukas sen paremmin voisi opastaa rakentamiseen liittyvissä asioissa kuin Viikinki. Tiedän jo pian töröttäväni nuotion äärellä huivi päässä heinäseipäät kädessä, mutta pitäähän sitä vähän naputtaa akkamaisella tavalla tätä ihmisyyden järjellisyyden tuskaa. Kyllä se sitten pian hymyilyttää, onneksi, sillä Viikingin mielestä maailmassa ei ole mitään niin kammottavaa kuin iloton akka. Joten iloa jos jotakin toivon tähänkin päivään.

Luonto kiittää

Tiistai 22.9.2009 klo 20:13

Luonto kiittää aina omalla tavallaan. Lintupuumme alle on ilmestynyt paljaan maan tilalle kaunis auringonkukkapenkki. Maailma on iloisia yllätyksiä pullollaan. Minä sain eilen kokea yllätyksellisen energiahoidon, kun Isto käsiä pääni päällä pitäen tuntui ensin avaavan kehoni kuin vetoketjulla ja sitten selkeästi koskevan jalkojani vaikkakin oli fyysisesti toisaalla. On aina ilo kohdata hoitaja, jota voi suositella muille hoitoa kaipaaville! Iston voi pyytää tänne Vesipeilille vastedes hoidot linkin kautta.

Vastaanotollani toistuvat aina tietyt, vaihtuvat teemat tai kävijäryhmät. Nyt olen jälleen kohdannut paljon lääkäreitä. Monet heistä kokevat tilanteen turhauttavaksi, koska terveydenhuoltomme keskittyy sairauksiin eikä ihmisiin kokonaisuuksina. Mutta muutoksen tuulet puhaltavat, toivottavasti ei mene enää kauaa, kun meillä Suomessakin on mahdollisuus saada kokonaisvaltaista hoitoa. Teen asian eteen töitä omalla tahollani oikeiden ihmisten yhdistäjänä ja kokoonkutsujana.   

Päiväunet kiven päällä

Torstai 10.9.2009 klo 21:51

Tänään minuun iski ikävä. Kaipasin lapsuuteen veneen pohjalle nukkumaan lämpimän täkin alle, laineiden laulun ylle. Elämässäni ei ole tällä hetkellä ketään, jonka veneen pohjalle voisin nukahtaa, mutta onneksi minulla on ihana veli, joka on aina valmis matkaamaan siskon kanssa, kunhan vain kamera saa olla mukana. Niin hypättiin autoon ja päristeltiin kosken kuohuja katselemaan. Siellä oli auringon lämmittämiä kiviä, joille saattoi käpertyä sikiöasentoon sieluaan lepuuttamaan. Etelän valosta tarttui rumpuuni esiäitien siunaus ja ohimoilleni tuutulauluja. Tuulen mukaan lähetin rakkautta niiden kävijöiden luo, jotka kaipaavat lisää elinaikaa. Reissuni päätteeksi hain esikoiseni koulusta

-äiti miks sun hiukset on noin märät?

-äiti otti päikkärit kosken kuohuissa kiven päällä.

-ai jaa – mitä meil on ruoaks tänään?

Etelän tuuli voimistaa yhdeksiköt

Keskiviikko 9.9.2009 klo 9:00

Eilen sain ihanat viestit Naiskalenterissa olleen 7-8.9 tekstin ”Kadotimme ajan kulun. Ajan taju hämärtyy...” tueksi, monelta on tällä viikolla kadonnut aika. Toiset ovat tehneet suunnattoman määrän toimia pienessä ajassa ja toiset taas sekoittaneet päivät totaalisesti.  Nautitaan siis tästä päivästä ja sen tuomasta energialatauksesta kaikki aistit avoinna. Aurinkokin vielä kultaa maiseman, huh miten kaunista!

Sateenvarjon alla

Perjantai 4.9.2009 klo 10:43

Olen saanut kahden viikon aikana sähköposteja, jotka itkettävät. Postien sarja alkoi 22.8 ja niille kaikille yhteistä on se, että ne tulevat miehiltä, joiden usko on todella koetuksella. Monet ovat kokeneet kaikesta ammatillisuudesta ja järkevyydestään huolimatta henkisiä kokemuksia, kehosta irtaantumisista aina henkien lähestymiseen, kun taas toisia vaivaa näkymättömän maailman todisteiden puuttuminen. Yhtä kaikki, suunta elämästä hämärtyy helposti, jos ei tiedä mihin uskoa ja mihin ei. Nämä kirjeitä kirjoittaneet miehet kaipaavat selityksiä ja todisteita.

Yhdessä kirjeessä oli minulle osoitettua monta hyvää kysymystä, joista poimin tähän yhden olennaisen: ”Mistä sinä tiedät, että kokemasi henkimaailman asiat ovat totta?”

Vastaukseni kuuluu: Minä en tiedä sellaista maailmaa, jossa henkiä ei olisi, jossa kaikki ympärillä ei värähtelisi, eivätkä täältä jo kuolleet kulkisi välillä omaistensa rinnalla. Ainoat jonkin tasoiset kokemukset moisesta kummasta maailmasta ovat molempien raskausaikojeni loppupuolilta, kun minulta suljettiin pääsy henkimaailmaan, jotta lapsen henki pääsi asettumaan kehoonsa. Se oli järkyttävän kamalaa. Kauhistelin tilaani miehelleni kunnes hän eräänä päivänä totesi: ”Tajuatko että me muut eletään tällaisessa maailmassa aina?”.  Se veti aika hiljaiseksi, samoin kuin tämä kirjepino.

Minä sanoitan maailmaani muille näkyväksi sitä mukaan, kun opin ymmärtämään mitä suurin osa ihmisistä näkee ja mitä ei. Olen aina nähnyt tosiolevaisuuden eri kerrostumat, joten koska näen, en voi kuin uskoa. En tiedä olisiko minulla uskoa tai elämäniloa puoliksikaan näin paljon, jos en näkisi.

Tahdon auttaa muita avaamalla näkyvyyttä mahdollisimman monille, mahdollisimman paljon. Tähän mennessä olen tehnyt sitä kirjoittamalla ja kohtaamalla ihmisiä näkijänä, lähettämällä rakkautta sinne ja tänne. Ehkäpä tuleva tuo jonkin muunkin keinon. Monta kertaa olen haaveillut, että saisin näytettyä tietokoneen kuvankäsittelyn avulla miltä kaikki näyttää, mutta se haave hakee vielä paikkaansa ja aikaansa. Minulla ei ole mitään intoa edes yrittää itse toteuttaa teknisiä asioita.

Kun yö sulkee sinut syliisi, on sinusta itsestä kiinni mitä ympärilläsi koet ja miten sen sanoitat. Mutta muistakin se, että henkimaailma on KAUNIS, RAKASTAVA JA LEMPEÄ. Jos koet jotain muuta, käyt läpi pelkojasi. Toivon ettet nimeä pelkoja hengiksi, vaan katsot ensimmäiseksi peiliin sitä henkeä, joka kehossasi asuu.  

Toivon kaikille uskonsa kanssa kamppaileville miehille voimia ja uskallusta kokea elämä syvästi, kaikilla aisteilla. Naisille toivon kärsivällisyyttä antaa miehien kokea asioita omassa tahdissaan, omalla tavallaan kaikessa rauhassa. Vastaukset tulevat ajallaan. Ensin on elettävä ja tunnettava.